Napa-MuPS 22.6.

Leidit kohtasivat sarjan kärkipelissä Muhoksen Pallosalamat kotonaan ennen juhannusta. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella Leidit kokivat pistemenetyksen, mutta hoitivat ottelusta voiton lopulta supervuoroparin jälkeen.

 

Vierailijat pääsivät aloittamaan pelin sisältä ja mallikkailla välilyönneillä onnistuivat lyömään kaksi juoksua. Leidien ensimmäinen sisävuoro oli vähän hakemista, mutta toisen vuoroparin hyvä ulkopeli johti myös sisäpelin aukeamiseen. Toisen tasoittavalla Leidit iskivät 5-2 johtoon Hannan ja Eiran johdolla. Loppuosa jaksosta oli tiukkaa ulkopeliä molempien joukkueiden osalta ja ainoastan vierailijat onnistuivat kaventamaan Leidien johtoa 5-3, jotka olivat jakson päätöslukemat.

 

Jaksotauolta vierailijat tulivat terävämpinä kuin kotijoukkue. Ensin vierailijat nollasivat Leidien sisävuoron ja takoivat sitten tauluun kuusi juoksua. Seuraavakin vuoropari meni vierailijoiden komennossa, kunnes Leidit heräsivät taisteluun mukaan kolmannessa vuoroparissa. Leidien tiukka takaa-ajo ei kuitenkaan riittänyt loppuun asti, vaan kotijoukkue kärsi ensimmäisen jaksotappionsa lukemin 5-8.

 

Edettiin siis kesän ensimmäiseen supervuoropariin, jonka Leidit aloittivat sisältä. Juulia meni hienosti kentälle ja seuraavana lyöjänä Jutta puhkoi kenttää kolmospuolelta. Juulia ehti aina kotipesään asti, mutta enempää juoksuja Leidit eivät onnistuneet tekemään. Ulkovuorossa Leidit pelasivat vakuuttavasti ja neljän ensimmäisen lyöjän aikana tauluun iskettiin kolme paloa ja näin koko ottelun voitto Leideille jaksoin 2-1!

 

Seuraavan kerran Leidit ovat tulessa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun Leidit matkustavat Kiimingin ja OsVa3:n vieraiksi.

 

Ottelun tilastot (lyödyt/tuodut):

Juulia 0/3, Jutta 1/3, Maria 0/1, Heidi 1+3/3, Hanna 2/1, Eira 1/0, Armi 0/0, Assi 0/0, Mirva 0/0, Tarja 2/0, Tiina 0/0 ja Anne 0/0. harhat 1.