Tasaista vääntöä!

Leidit tarjosivat vierailijoidensa Iin kanssa pesäpalloa koko rahan edestä. Parempaa joukkuetta jouduttiin hakemaan aina kotiutuslyöntikisasta ja sielläkin jatkoparien kautta. Vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen Leidit selviytyivät pelistä voittajina lähes kolmen tunnin uurastuksen jälkeen.

 

Peli alkoi poikkeuksellisesti, kun joukkue lähetti Juulian viettämään polttareitaan kaveriporukkansa kanssa. Ennen lähtöä nähtiin tiukka taistelu Juulian ja Juulian kaason välillä hutunkeiton parissa; tällä kertaa Juulia vei pidemmän korren.

Lopulta peli päästiin aloittamaan ja kapteenimme Hanna vei hutunkeiton ja valitsi sisävuoron. Ennen peliä oltiin pääpointeiksi otettu pitkät sisävuorot sekä ulkopelin kestävyys; lyönnit pyrittiin jättäämään numeroihin 8, 9, 1 tai 2 ja ulkopelissä kohdalta menevät pallot kiinni. Näillä teemoilla lähdettiin hyökkäämään ensimäiseen sisävuoroon. Sisävuorossa emme saaneet juoksuja aikaiseksi, mutta lyöntivuoro saatiin vietyä loppuun asti ja lähes kaikki pelaajat kävivät lyömässä. Ulkopeli oli tiukkaa eikä Ii saanut kunnolla rakennettua tilanteita. Toisessa vuoroparissa Leidit saivat juoksutilinsä auki, kun Tarja väänsi kauniin kakkosrajanäpyn ja Maria juoksi kotipesään turvaan. Valitettavasti Leidien avustuksella myös Ii sai sisäpeliään auki ja toisen vuoroparin jälkeen vierailijat johtivat Leidejä juoksuin 1-3. Leidit kuitenkin vastasivat huutoon ja takoivat sisävuorollaan kolme juoksua tauluun. Ii ei tästä hämmentynyt, vaan takoivat omassa sisävuorossaan vielä kolme juoksua lisää. Kolmen vuoroparin jälkeen tilanne 4-6. Viimeisessä vuoroparissa Leidit pääsivät aloittamaan hyvästä paikasta, kun lyönnit lähtivät Armista. Sekä Armi että Jasmin hoitivat hommansa hyvin ja Leidit pääsivät pelamaan kärjellään. Tällä kertaa Leidien puhti ei kuitenkaan riittänyt ja jakso päättyi lopulta vierailijoille 4-6.

Toiselle jaksolle Leidit lähtivät aloittivat ulkoa ja vierailijat onnistuivat tekemään kolme juoksua ennen vuoronvaihtoa. Leidit eivät tästä häkeltyneet, vaan esittivät ehjän sisävuoron ja takoivat tauluun 6 juoksua Eiran johdolla, joka kiersi kunnarin! Toisessa vuoroparissa Leidit saivat ulkopelinsä jälleen kuosiin ja Ii ei saanut aikaan juoksuakaan. Leidit sen sijaan jatkoivat siihen mihin jäivät; ensin Jutta puhkaisi kakkospuolelta kunnarin arvoisesti ja tämän jälkeen joukkue löi vielä kolme juoksua lisää. Kahden vuoroparin jälkeen Leidit olivat jo 11-3 johdossa. Kolmas vuoropari oli jo tasaisempaa vääntöä, mutta Leidit veivät sen 1-0 ja ennen viimeistä vuoroparia kotijoukkue oli jo 12-3 johdossa. Kun Ii sai viimeisessä vuoroparissaan aikaiseksi vain yhden juoksun, oli Leidien jaksovoitto varma lukemin 12-4.

Edettiin siis supervuoropariin ja Leidit aloittivat ulkoa. Ii onnistui tekemään yhden juoksun sisävuorollaan ja Leidit asettuivat lyömään juoksun tappioasemasta. Leidit saivat rakennettua kolmostilanteen Tarjalle ja Iin lukkarin avustuksella Leidit saivat tasoitusjuoksun vapaataipaleella, Jutan tuodesa juoksun. Leidien kiri ei riittänyt voittojuoksun tekemiseen ja edettiin kotiutuslyöntikisaan ensimmäistä kertaa Leidien pelihistoriassa. Kotiutuslyöntikisaan lähdettiin myös ulkoa ja Ii onnistui tekemään kolme juoksua viidestä parista. Leidit asettuivat lyömään. Ensimmäinen pari ei aivan onnistunut, mutta kolme seuraavaa paria saivat rakennettua juoksut Leideille. Viimeinen pari ei Leideiltä aivan onnistunut ja ensimmäisten parien jälkeen tilanne oli yhä tasan 3-3. Peli jatkui kolmella jatkoparilla ja Leidit lähtivät lyömään. Kolmesta paristamme kaksi onnistuivat ja lähdimme taistelemaan ulkopeliin. Iiltä ensimmäinen pari onnistui, mutta toinen pari ei, viimeisen juoksuyrityksen esti Maria, kun lyönti kohosi korkeuksiin ja Maria otti lyönnistä varman kopin. Näin pitkä ja tasainen peli lopulta päättyi Leidien voittoon jaksoin 2-1!

Peli oli tiukkaa vääntöä alusta asti, mutta tänään Leidit onnistuivat etenkin toisella jaksolla pelin alussa puhutuissa asioista. Ulkopelissä varmat pallot otettiin kiinni ja suoritukset tehtiin huolella. Sisäpelissä lyöntivuorot onnistuttiin pääsääntöisesti viemään loppuun asti, eli pääsimme aloittamaan lyönnit läheltä kärkeä. Leideiltä upeaa taistelua läpi ottelun ja siitä ansaittu voitto. Taistelu pisteistä jatkuu heti tulevana sunnuntaina 10.7, kun matkaamme Iihin. Seuraava kotiottelu pelataan torstaina 28.7 Kiiminkiä vastaan.

Tässä vielä ottelun tilastot (lyödyt/tuodut):

Suvi 1/1, Jutta 1+1/4, Maria 0/2, Hanna 2/3, Taina 2/1, Eira 1+4/3, Tiina 0/1, Armi 0/1, Jasmin 0/0, Tarja 2/0, Katja 0/0 ja Iina 0/1. Harhat 1 ja vapaat 2