Puheenjohtajan terveiset

Seuramme parikymmenvuotisen taipaleen aikana on matkan varrelle kertynyt lukemattomia pesäpallon aikaansaamia mahtavia kokemuksia sekä pelaajille että seuran muille toimijoille. Itse muutaman vuoden hallitukseksessa mukana olleena sekä viimeisen vuoden puheenjohtajan ominaisuudessa toimineena, voin sanoa että itse olisin montaa uskomatonta muistoa köyhempi ilman tämän seuran toimintaa.

Puheenjohtajana oleminen on vastuunkantoa yhdessä hallituksen kanssa koko seuran asioista, jokapäiväisestä toiminnasta aina tulevaisuuden kehittämiseen. Eritoten tärkeää on luoda ilmapiiri, joka kannustaa luomaan uutta sisältöä seuran toimintaan samalla kuitenkin silmällä pitäen seuran perinteitä. Mutta ilman rohkeita tekoja ja aloitteita, ei seura kehity tulevaisuudessa. Toiminta tulee olla tavoitteellista ja tähdätä seuran jäsenten etujen parhaaksi. Tämän toiminnan onnistumiseen vaikuttaa ihan jokainen seuran jäsen. Meidän kaikkien tulisi nähdä oman toimintamme merkitys siihen miten seuramme nähdään ulkoa käsin. Nähdäänkö toiminta kiinnostavana, itselle kannattavana sekä vetovoimaisena jotta toimintaan saadaan lisää vahvoja tekijöitä.  

Tule mukaan joukkoomme ja ole osaltasi luomassa entistä parempaa erikoisseuraa jossa pelataan “Maailman pohjoisinta pesistä”!


Soili Lehtinen

puheenjohtaja 2019